The Cyan Velvet Project (yhtye on käyttänyt itse myös lyhennettä "CVP") oli tamperelainen metalliyhtye, joka yhdisteli musiikissaan hyvinkin erilaisia tyylilajeja. Yhtyeen perustivat kitaristi/säveltäjä Timothy Diz ja laulaja Samuel Raggy vuonna 2000, ja se julkaisi ensimmäisen kaupallisen singlensä "City of White Lilies" toukokuussa 2006 allekirjoitettuaan levytyssopimuksen Poko Rekordsin kanssa. Toinen single "Passive Attack" sekä esikoisalbumi "The Essence of Disposal" julkaistiin saman vuoden syyskuussa, joita seurasi tammikuussa 2007 kolmas single "For Some" sekä ehdokkuus vuoden tulokkaaksi Finnish Metal Awards 2006:ssa. Toinen täyspitkä albumi "The Towers And the Blizzard" julkaistiin 19. maaliskuuta 2008. Kumpikaan levy ei pääsääntöisesti positiivisista arvoista huolimatta saavuttanut listasijoituksia. Omakustanteinen, vain Internetissä julkaistu "Promotional EP 2009" julkaistiin kesällä 2009, mutta jo saman vuoden joulukuussa yhtye ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Kesäkuussa 2010 The Cyan Velvet Project ilmoitti lopettavansa kokonaan, ilmoittaen lopettamisen syyksi ajan ja resurssien puutteen joidenkin jäsenten kohdalla.

Photos

Popular tracks

6