The Renegades oli Birminghamissa Isossa-Britanniassa vuonna 1960 perustettu rockyhtye. Kun yhtye oli Suomessa suosionsa huipulla 1960-luvun puolivälissä, se ei kuitenkaan juurikaan saavuttanut menestystä Suomen ulkopuolella. The Renegades -yhtyeen menestyskappaleita olivat muun muassa "Cadillac", "Seven Daffodils", "Matelot" sekä "My Heart Must Do the Crying", jonka Danny levytti suomeksi nimellä "Salattu suru". Yhtye esiintyi aina Yhdysvaltain sisällissodan ratsuväen mukaisissa univormuissa ja aiheutti yleistä hysteriaa, jollaista ei ollut Suomessa aiemmin koettu.

Photos

Popular tracks

10
2
1