Umberto Marcato (s. 1936 Padova, Italia) on italialainen laulaja, joka nautti suurta suosiota Suomessa 1950- ja 1960-luvulla; hän oli merkittävä osa suomalaista tanssilavakulttuuria. Suomeen esiintymään hän tuli ensimmäisen kerran Pohjoismaiden kiertueellaan vuonna 1957, jolloin hänen laulamansa Guaglione (Poika varjoiselta kujalta) ja Lazzarella nousivat levymyyntitilastojen kärkipaikoille. Marcato palasi muutaman vuoden tauon jälkeen suomalaisille iskelmälistoille levyttämällä Toivo Kärjen tangoja italian kielellä vuosina 1963 ja 1964 (esimerkiksi Liljankukka / Resterá). Hän esitti lauluja myös suomeksi; niistä tunnetuimpia oli tango Miksi puhelin ei soi vuodelta 1965. Hän on esiintynyt suomalaisissa elokuvissa "Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut" (1960) ja "Iskelmäprinssi" (1991). Toisin kuin Suomessa on yleisesti luultu, Marcato ei ole ollut erityisen suosittu kotimaassaan Italiassa; sikäläisiltä 1950- ja 1960-lukujen hittilistoilta ei löydy ainuttakaan hänen levyään. Hänen duettonsa "Sole, sole" ruotsalaisen Siw Malmkvistin kanssa ylsi kuitenkin kohtalaiseen kansainväliseen menestykseen vuonna 1964. Nykyisin Marcato asuu Italiassa Padovassa, vaikkakin vietti aikoinaan paljon aikaa myös Ruotsissa

Photos

Popular tracks

1